top of page
Jenny Räisänen 78_edited.jpg


BIO
 

 

Jenny Räisänen on Suomessa syntynyt, Irlannissa asuva laulaja-lauluntekijä-tuottaja ja laulunopettaja.  Hänen musiikkinsa on yhdistelmä tunteellista indie folk-pop ja rockia. Musiikissa yhdistyvät elokuvamaiset elektroniset soundit ja akustiset instrumentit. Kaiken keskiössä on syvä tulkinta. Musiikille on ominaista laajan äänialan ja monipuolisen äänen laatujen käyttäminen. Jenny tutkii musiikissaan haavoittuvuudessa piilevää voimaa. 

 

Jennyllä on yli 20 vuoden ura Suomessa suomenkielisissä yhtyeissä esiintyen ja levyttäen. Vuonna 2023 hän aloitti uuden taiteellisen luvun julkaisemalla ensimmäisen englannin-kielisen sooloalbuminsa Tell Me The Story Again.  

Säveltämisen ja sanoittamisen lisäksi Jenny tuottaa itse kaikki kappaleensa – lauluraitojen ja koskettimien äänittämi-sestä aina lopullisiin sovituksiin ja äänimaisemiin asti. Hänen tärkein yhteistyökumppaninsa on Juhani Konttinen, jonka vastuulla ovat kitarat, basso, rummut, miksaus, kansitaide sekä musiikkivideot. Yhdessä he muodostavat tiiviin ja pitkäjänteisen luovan yhteistyön, joka muovaa taiteellisen lopputuloksen. 

"​​I was blown away by Räisänen's vocals when I first came across In A Vacuum, but now, hearing them across an entire album, her artistry feels more undeniable than ever."

 

Savoy Truffle Tunes 

Lue koko artikkeli täällä

(Lisää Arviot-sivulla)

 "Jenny, an absolute powerhouse of a singer-songwriter-producer, pulls us into a world where darkness meets hope, and every track is a journey in itself.​"

 

Naomi Joan / Illustrate Magazine 

Lue koko artikkeli täällä

(Lisää Arviot-sivulla)

Musiikin lisäksi Jenny yhdistää työssään muita taiteenlajeja, kuten teatteria, tanssia ja valokuvausta, luoden kappaleidensa ympärille kokonais-valtaisia ja moniulotteisia maailmoja. Luonto on hänelle tärkeä inspiraation ja tasapainon lähde, ja hän viettää paljon aikaa ulkona liikkuen koiransa Rondon kanssa. 


OPETUSFILOSOFIA JA KOULUTUS
 

Jenny työskentelee laulunopettajana kokonaisvaltaisella ja oppijalähtöisellä otteella, jossa korostuvat sekä tekninen selkeys että emotionaalinen turvallisuus. Hän uskoo, että ääni on syvästi yhteydessä koko ihmiseen ja että oppiminen tapahtuu parhaiten silloin, kun oppilas kokee tulevansa nähdyksi, tuetuksi ja voi tutkia omaa ääntään ilman painetta tai arvostelua. 

Jennyllä on maisterin tutkinto laulunteosta (MA in Songwriting) Irish World Academy of Music and Dance -akatemiasta sekä musiikkipedagogin kandidaatin tutkinto (BA). Hän on suorittanut Estill Voice Training -koulutuksen tasot 1 ja 2 sekä opiskellut Estillin periaatteita sekä harjoitusryhmässä että yksilöllisesti laulunopettajan ohjauksessa.  Hänen tekninen opetuksensa nojaa vahvasti Estillin periaatteisiin, mutta on aina joustavaa ja mukautuu kunkin oppilaan yksilölliseen ääneen, tavoitteisiin ja taiteelliseen ilmaisuun. 

Jennyn laulutunnit on suunnattu kaikille – vasta-alkajista edistyneisiin laulajiin. Hän työskentelee laajasti eri tyylilajien parissa, kuten folk, pop, rock, soul ja blues, ja mukauttaa tekniikan harjoittelun ja ohjelmiston tukemaan jokaisen laulajan omaa ääntä ja ilmaisua. 

Jenny tukee laulajia terveellisen ja kestävän äänen kehittämisessä, syvemmässä itseymmärryksessä sekä luottamuksellisen suhteen rakentamisessa omaan ääneen. Olipa kyseessä aloitteleva tai kokenut laulaja, hänen opetuksensa ytimessä on turvallinen oppimisympäristö, jossa uteliaisuus, yksilöllisyys ja taiteellinen kasvu voivat kukoistaa. 

bottom of page